Haloo Helsinki!

Lyöttäydyimme viikonloppuna siskoni kanssa miestemme peli- ja kaudenpäättäjäismatkalle  Helsinkiin suunnitelmissamme tyttöjen shoppailureissu. Puolustukseksemme voimme sanoa, että se oli alkujaan mieheni ehdotus. Nukuimme myös omassa hotellihuoneessamme, minä, tyttäreni ja siskoni, joten pojat saivat viettää pelin jälkeen päättäjäisiään ihan rauhassa.

Yövyimme Sokos Hotel Presidentissä Eteläisellä Rautatiekadulla. Hotellin eteen pysähtyessämme tyttäreni huusi ihastuksissaan: "Kato linna, minä haen piisessamekon ja menen sinne tanssimaan!" Huomio oli kiinnittynyt tien toisella puolella sijaitsevaan Luonnontieteelliseen museoon, joka kieltämättä kyllä näyttää hieman linnalta.

Hotellihuone piti tietysti tarkistaa läpikotaisin: nurkat koluta ja räpsäyttää kaikki lamput päälle. Puhelin herätti erityistä kiinnostusta. "Haloo, onko mumma siellä? Minä olen täällä hotellissa..." Ovat nuo lankapuhelimet näille meidän pikku diginatiiveille melkoisia ihmetyksen aiheita, vaikka osasi neiti sitä kuitenkin sentään "käyttää", varmaan nähnyt kirjoissa vastaavia..?

Hotellihuoneen pikaisesti läpi käytyämme suuntasimme lounaalle toisen siskoparin kanssa.

Syötyämme kello olikin jo niin paljon, että kiire tuli kaikkiin suunniteltuihin kauppoihin. Kiirettä ei helpottanut yhtään se, että kaksivuotiaani heittäytyi tuulistaan sille hankalimmalle ja vuoron perään joko kiukutteli tai juoksi karkuun ympäri kauppoja ja niiden lattioita. Siskoni luovutti jossain vaiheessa "me tytöt shoppailemassa" -ajatuksen suhteen ja suuntasi omin päin kaupoilleen todeten, että "en taidakaan haluta lapsia." Siinä sitten niska-hartiapäänsäryssä ison mahani kanssa naperon perässä juostessani ja reissuissa rähjääntyneitä matkarattaita työntäessäni jupisin itsekseni

1. Älä ikinä muuta lapsen kanssa Helsinkiin.
2. Älä ikinä lähde shoppailemaan uhmaikäisen kanssa Helsinkiin.
3. Älä ikinä lähde shoppailemaan uhmaikäisen kanssa piste.

Huomasin nimittäin lukuisia kertoja isoja, todella painavia ovia aukoessani ja niistä erilaisilla tyyleillä rattaiden kanssa työntyessäni, että

1. Helsingin liikkeissä (ainakaan niissä joissa tuon parituntisen aikana vierailin, tai sitten kuljin vain Stockmannilta sisään ja ulos) ei ole useinkaan liukuovia vaan juuri noita raskaita ovia, yleensä vielä kaksin kappalein.
2. Helsinkiläiset eivät todellakaan tarjoudu auttamaan ovien kanssa, edes silloin kun koetat merkitsevästi vilkuilla ympärillesi.
3. Joka paikassa on ihan järkyttävän paljon

• ihmisiä
• portaita

 jonka seurauksena rattaiden kanssa liikkuminen on ajoittain erittäin haastavaa.

Muuten ei Helsinkiin muuttaminen olisi tullut edes mieleen, mutta välillä olen leikitellyt ajatuksella lähinnä sen vuoksi, että oman alani työtilanne on pääkaupunkiseudulla huomattavasti kotikaupunkiani parempi. Mutta vahvistuivatpahan aiemmat ajatukseni tuon iltapäivän aikana.

Seuraavana päivänä hotellilta lähtiessämme mieheni ilmoitti jättäneensä auton hallille Töölöön (perustelu oli melko kelvollinen: poistui pelistä ambulanssilla kun käsi meni sijoiltaan), mutta vakuutteli sen olevan "ihan lähellä". Suhtauduin skeptisesti, sillä mieheni on (ainakin liikkumisen suhteen) vähintäänkin yhtä optimistinen kuin minä pessimistinen. Suostuin kuitenkin kävelemään, vaikka kantamuksia oli taas viikonloppureissulle kertynyt aikamoinen määrä.

Aurinkoisia, lähes autioita Helsingin katuja tallustellessamme jouduin myöntämään, että keväisen sunnuntaiaamupäivän tunnelma Helsingissä oli hieno. Heti perään piti kuitenkin todeta, että kevätauringossa kaikki näyttää ja tuntuu kivalta kun ilmassa on niin paljon iloa, toivoa ja odotusta pitkän talven jälkeen.

Liekö ollut julmaa pistää mies kantositeessään rattaita työntämään, mutta itsepähän halusi kävellä ja se "ihan lähellä" näyttäisi google mapsin mukaan olevan lyhimmillään 2,4 km (emmekä edes kävelleet näköjään sitä kaikista lyhintä reittiä) ja mulla alkoi vähän matkalla supistella ja ja ja...

Mutta oli oikein mukava viikonloppureissu pienistä koettelemuksista huolimatta! Oi tämä kevät ja aurinko! Helsinki tosiaan näytti molempia puoliaan, joten lopulta asenteiden suhteen lähtöasetelma ei juurikaan muuttunut. Poikkesimme kotimatkalla vielä Espoossa, siitä mahdollisesti vielä hieman lisää myöhemmin.