Ciao Bella!

Tämän ilmaisun kuulin toukokuun alussa usein, jostain syystä ei kuitenkaan minulle kohdistettuna, vaan tyttärelleni.

Vietimme siis vajaan viikon Italiassa.

Milloin?

Lähdimme matkaan keskiviikkona 8.5. ja saavuimme takaisin Suomeen myöhään maanantai-iltana 14.5.

Ketkä?

Meidän pieni perheemme sekä ystävämme, jotka ovat myös tyttäremme kummivanhempia.

Kummeista oli paljon apua naperon viihdyttämisessä (ja paimentamisessa).

Mitä?

Poikien jo perinteeksi muodostunut keväinen moottoripyöräreissu turned koko perheen yhteinen kompromissireissu. Eli minun mielestäni vähän paikallaan- ja melko paljon liikkeellä (joko koko porukalla autolla tai sitten isi ja kummisetä vuoron perään moottoripyörällä), miesten mielestä melko paljon paikallaan- ja liian vähän liikkeellä. Joku on joskus sanonut, että kompromissiin ei kukaan ole tyytyväinen, mutta kyllä tämä oli aika hyvä kompromissi!

Olen mielestäni "antanut" aika avomielisesti mieheni mennä ja reissailla vapaasti (eihän aikuiselle ihmiselle voi lupaa antaa kun ei voi kieltääkään, mutta jos vaikka sanon, etten ole tehnyt mieheni lähtemistä hirvittävän hankalaksi...), mutta tällä kertaa jouduin toteamaan, että tässä vaiheessa ei nyt vain käy jättää perhettä omien menojen vuoksi kun työmenojakin on ihan tarpeeksi. Niinpä lannistumaton mieheni otti perheen mukaan. Ja hienosti meni.

Missä?

Oleilimme pääasiassa Como-järven ympäristössä. Hieman Milanossa ja Sveitsissäkin. Yövyimme Faggeto Lariossa sijaitsevassa Molinan kylässä, josta olimme vuokranneet huvilan huikealla maisemalla Como-järvelle.

Millä?

Lentokoneella, autolla, lautalla, moottoripyörällä, veneellä...
Tuli tytölle monet menopelit taas entistäkin tutummaksi.

Miksi?

Koska se minun mieheni tykkää reissaamisesta niin hurjan paljon. Koska on kivaa matkustaa ystävien kanssa. Koska on virkistävää ottaa välillä etäisyyttä arkeen. Koska Italiassa on niin hyvää ruokaa. Koska kauniita asioita on aina mukavaa katsella. Koska Italiassa paistaa Suomea todennäköisemmin aurinko.

Minulla ei itselläni ole juuri koskaan matkakuumetta. Olen itseasiassa joskus miettinyt, että tulisikohan minulle sitä jos reissailisimme vähän harvemmin? Kuitenkin lähes poikkeuksetta olen matkoilla hyvin viihtynyt, ehkä en vain ole ehtinyt kuumeilemaan etukäteen..?

Ajattelin vielä toisen postauksen Italian-reissusta tehdä kun tuli kuviakin niin paljon räpsittyä. Blogipäivittely on hieman hidastunut kun kelit ovat olleet niin aurinkoiset täällä Suomessakin, mutta pyrin jatkamaan kesästä huolimatta, ainakin vauvan tuloon asti, sen jälkeinen elämä on taas ihan auki...

Matkaan taas lähden nyt, suuntaa vaan en kysellyt...

Vappu tuli ja meni, oikein riemukkaissa merkeissä lapsen iloa seuratessa. Koristelut jäivät tällä kertaa tälle tasolle, koska en löytänyt kaupasta pumppua enkä jaksanut itse ilmapalloja puhaltaa...
Tyttö sen sijaan suoritti ilmapallopussin tyhjennyksen rituaalin omaisesti ottamalla ulos yhden pallon kerrallaan, puhaltamalla siihen hetkisen ja asettelemalla sen sitten alla olevaan värien mukaiseen asetelmaan.

Nyt sitten edessä hetkiseksi ihan uudet kuviot, palailen asiaan taas kun astumme takaisin arkeen! 

Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille!

Epsoossa

Palaan vielä pikaisesti parin viikon takaiseen Helsinki-viikonloppuun...

Tyttäremme rakkaimpiin ystäviin lukeutuu samaan aikaan mahassa (joskin toisessa) kelluskellut ja vain kolmisen viikkoa myöhemmin maailmaan putkahtanut neitokainen. Reilusti yli ensimmäisen elinvuotensa tytöt viettivät melko paljon aikaa yhdessä, mutta sitten toinen muuttikin Espooseen ja näkemiset ovat jääneet harvemmiksi. Siitä syystä tyttäremme usein puhuu, että pitäisi päästä "Epsooseen" kaveria moikkaamaan. Epsookaipuuta ei helpota yhtään se, että edellisellä visiitillämme kävimme yhdessä muun muassa hiihtämässä ja Sea Lifessa, molempia on muisteltu jälkikäteen lämmöllä.

Joten tokihan meidän oli kurvattava kotimatkallamme Epsoon kautta kun kerran sillä suunnalla olimme. Espoossa olikin meneillään Lions clubin järjestämä Koko perheen kevättempaus, johon osallistuimme tyttöjen kanssa.

Ensimmäisenä etappinamme tempauksessa oli poniratsastus. Hieman jännitin miten meidän neiti suhtautuu kun laskiaisriehassa kovasti etukäteen odotettu poniratsastus tyssäsi siihen kun poni näytti jo kaukaa niin hirmuiselta, että ei sitä voinut mennä lähelle edes katsomaan. Nyt odottelu sujui kuitenkin ystävän kanssa rattoisasti ja kun ratsastuksen hetki koitti, ei siinä tainnut paljon edes ehtiä miettimään kun oltiin jo kypärä päässä ponin selässä. Toki kaverin ratsastaminen vaikutti varmasti rohkeuteen myös.

Ratsastuksen jälkeen mentiin sisätiloihin (olisikohan ollut joku nuorisoseuran talo tms?) ja siellä haitarin säestyksellä tytöt pistivät oitis tanssiksi. Tällä parilla tanssi kuuluu oikeastaan asiaan, oli se sitten Espoossa haitarin säestyksellä tai vaikkapa Firenzen kaduilla ilman säestystä...

Välillä tanssin pyörteistä tytöt pysähtyivät kuikuilemaan pelleä, joka taiteili eläinilmapalloja. Myöhemmin pellen puheille päästessään tytöillä oli selkeät toiveet mielessään, meidän neiti toivoi vaaleanpunaista koiraa.

Sitten oli vuorossa partiolaistyttöjen järjestämää kasvomaalausta. Tässäkin tytöllä oli jo heti mietittynä mitä lähdetään tekemään.
"Haluaisin sellaisen vaaleanpunaisen..."
"Mikäs vaaleanpunainen laitetaan, pupu tai vaikka perhonen?"
"Ei kun haluaisin sellaisen vaaleanpunaisen tiikelin."
No vaaleanpunainen tiikelihän siitä tytöstä sitten tuli.

Vaaleanpunaisesta on äidin kovista yrityksistä huolimatta tulllut viime aikoina "se juttu" siinä määrin, ettei äitikään enää viitsi vastaan pyristellä, ostetaan sitten sitä vaaleanpunaista jos neiti niin itse haluaa.

Vaaleanpunainen tiikeli ihastelee vaaleanpunaista naamaansa peilistä...

Kaikkien hauskuuksien jälkeen syötiin vielä lohikeitot ennen kuin oli aika hyvästellä ja lähteä kotia kohti.

Katkera oli eron hetki ja kovasti oli meidän tyttö Epsooseen jäämässä, mutta lopulta oli tyydyttävä lupaukseen tulevista molemmin puolisista vierailuista. Hei, hei, pian taas tavataan!