Kenen lauluja laulat?

En kiinnittänyt juurikaan huomiota alkoholilain uudistuksien aiheuttamaan keskusteluun, ennen kuin se tänään facebookissa pompsahti silmilleni Vanha Viinakon Laki -kampanjan myötä. Ensin vain huokaisin, niin kuin varmasti moni muukin, että kaikista maailman epäkohdista tämäkö nyt tosiaan sai suomalaiset nousemaan barrikadeille. Sitten katselin lisääntyviä pullojen kuvia ja päätin tutustua aiheeseen hieman tarkemmin.

Hallituksen esityksen pääasiallinen sisältö löytyy täältä. Lyhyesti sanottuna alkoholilain kiristyksen tärkein tavoite on ”rajoittaa mietojen alkoholijuomien mainontaa siten, että lapset ja nuoret altistuisivat alkoholimainonnalle nykyistä vähemmän”. Toimenpiteen tavoitteena on myös osaltaan vähentää alkoholin kokonaiskulutusta.

Olemmeko tähän asti samaa mieltä, että ihan hyvältä kuulostaa?

Nyt pitäisi ennen kaikkea miettiä

1. Vaikuttaako mainonta ihmiseen? Markkinointi ja sen ympärillä pyörivä koneisto olisi käsittääkseni täysin turha mikäli näin ei olisi. Lisäksi hallituksen esityksessä todetaan, että kyllä, ainakin  "alkoholimainonnan vaikutuksista on saatu uusia tutkimustietoja sen jälkeen, kun mietojen alkoholijuomien mainonta vapautettiin. Tämän näytön mukaan alkoholimainonta lisää osaltaan lasten ja nuorten juomista." 
2. Pitääkö alkoholin kaltaista ainetta markkinoida? Eiköhän sen halutessaan löydä ilman ylimääräisiä synnytettyjä mielitekojakin? Kaipaako joku vielä niitä menneitä Malboro-mainoksia? Emmekö voi yhteiskuntana paremmin nyt kun isoveli puuttui peliin ja tupakkalakeja kiristettiin?

Mikäli olemme yksimielisiä ja haluamme vähentää nuorten alkoholin kulutusta, niin eikö meidän tulisi olla valmiita toimimaan sen eteen? Eikö asian pitäisi olla ihan selvä mikäli tutkimustulokset osoittavat, että alkoholin markkinointi lisää kulutusta?

No mutta sitten ovat ne koko kohun herättäneet ylilyönnit. On poloisia Koffin hevosia ja esteettistä silmää hiveleviä terassivarjoa, tunteita herättävään maamerkkiin asti. Mutta ei kai mainosvarjojen poistaminen terasseilta voi olla sen suurempi synti kuin muovikalusteidenkaan? Eiväthän ne rehellisyyden nimissä varsinaisesti luo miellyttävää katukuvaa muutenkaan? Maamerkistä puhumattakaan. Ja eikö hevoskärry ole näkynä nimenomaan lapsia kiinnostava? Sen vuoksi ei ole mielestäni lainkaan perusteetonta kajota sen perinteikkääseen ulkoasuun. Suurinpana kauhistuksena tuntuu kuitenkin olevan facebook -jakamisen rajoittaminen, joka sekin tarkemman lukemisen pohjalta, provosoivan otsikon jälkeen, osoittautui koskevan ainoastaan jakamista esimerkiksi panimon sivuilta. Alkoholin mainontaa rajoitettaisiin siis myös facebookin puolella. Ei niinkään yksilön sananvapautta.

Jonkin verran työssäni sääntöjä miettineenä ja niiden noudattamista valvoneena tiedän, että on selkeämpää pitää joko tai -säännöt, kuin poikkeuksen poikkeuksen poikkeuksia sisältävät. Päätöksiä on hankalaa tehdä niin, että tämä pätee aina, paitsi silloin kun on kyse tunnesiteistä, estetiikasta tai jollekin vaan tulee paha mieli. Ehkä hepo hirnahtaa ihan yhtä iloisesti ilman niitä Koffin logojakin? Eikös se nyt olisi ihan epistä muita tuottajia kohtaan jos näin ei olisi?

Liekö tämänpäiväinen kampanja herättänyt montaa turmiolan tommia henkiin, mutta on se varmasti osaltaan luonut jopa yltiöpositiivista asennetta alkoholiin. Huolestuttavinta kampanjassa on sen foorumi, jossa monet alaikäiset katselevat tänään kun tuttujen aikuisten naamat vaihtuvat pulloiksi.

Mieti siis hetki kuka todella hyötyy tästä kampanjasta. Se ei varmasti ole suomalainen nuoriso, mutta onko se myöskään se peräänkuulutettu sananvapaus?
Sivustaseuraajan silmin se näyttäisi olevan vain ja ainoastaan alkoholibisnes.

Ja nyt teille kaikille, jotka haluatte vaikuttaa asioihin!

Ystäväni julkaisi muutamia päiviä sitten facebookissa haasteen, joka jäi mieleeni kummittelemaan, mutta johon en ole siitä huolimatta vielä uskaltanut ottaa osaa. Ole sinä minua rohkeampi!

Tässä olisi mahdollisuus saada jotain todella merkittävää aikaan!

Sydämiä syksylle

Sain Katjalta haasteen miettiä syksyn parhaita puolia. Syksy symboloi usein (ainakin minun mielessäni) kesän jälkeen jopa kuolemaa, eikä ihan suotta. Mutta etenkin tällainen värikäs ja aurinkoinen syksy saa miettimään, onko tämä poloinen vuodenaika saanut vähän liikaa ja epäreilusti parjausta osakseen edustaessaan meille suomalaisille myös vapauden loppumista. (Mitä jos se pitkä loma olisikin aina syksyllä, inhoaisiko sitä silloin yhtä paljon?) Onhan pimeys, viilenevä ilma ja kaiken kasvavan pois variseminen kiistämättä surullista, synkeällä mielellä jopa sietämätöntä, mutta on syksyssä paljon hyvääkin

Tässä muutamia syksyssä minua sykähdyttäviä asioita siinä järjestyksessä kun ne mieleeni pompsahtivat.

♥ 

Syksyllä on synttärit. Niin omani, miehen kuin esikoisenkin. Minä en harmikseni ole kova valmistelija, mutta viihdyn juhlissa (etenkin niissä muiden järjestämissä) yleensä loistavasti. Ihmisiä ja hyvää ruokaa, mitäpä sitä muuta voisi kaivata? Synttäreissä on juhlimisen lisäksi kivaa myös aamiainen vuoteessa, joko sen saaminen tai sen sinne toimittaminen.

♥ 

Aloimme miehen kanssa seurustella syksyllä 1998. Siihen ensimmäiseen syksyyn liittyy paljon ulkoilumuistoja - pitkiä keskusteluja ja pussailua metsissä, kallioilla, kukkuloilla. Kaksi teiniä ei viihtynyt rakastumisen alkuhuumassa paljonkaan sisällä vanhempien silmäin alla. Yksi yö valvottiin läheisen leirintäalueen laiturilla, josta mies lähti aamulla suoraan jääkiekkopelimatkalle. Se oli ihana yö ja yksi rakkaimmista muistoistani, mutta kun kerran vuosien päästä mies kysyi lähtisinkö hänen kanssaan enää laiturille istumaan yöksi, pakko oli tunnustaa, että vakiintumisen myötä mukavuudenhalu voitti, enkä enää oikein olisi viitsinyt kun siellä oli niin kauhean kylmäkin...

♥ 

Kypsien omenien huumaava tuoksu. Omassa lapsuuden pihassa ei kasvanut omenapuita, mutta naapuripihojen omenat levittivät houkuttelevaa tuoksuaan jopa siinä määrin, että pakko oli joskus käydä kavereiden kanssa omppuvarkaissa. Myöhemmin tuoksu tuli erityisen rakkaaksi juuri seurustelun aloituksen myötä: miehen kodin pihassa kasvoi kolme viisikymmenvuotiasta omenapuuta, jotka syksyisin suorastaan nuokkuivat omenia. Joka syksy niiden tuoksu toi mieleen sen ensimmäisen kun siinä talossa vierailin. Myöhemmin niitä omenia kerättiin sankokaupalla ja soseutettiin pakkaseen kattiloittain (toinen huumaava tuoksu). Pari vuotta sitten puut piti lahoamisen vuoksi kaataa, mutta joka syksy niitä edelleen kaipailen.

♥ 

Olen herkkä (myös) lämpötilojen vaihtelulle. En pidä kylmästä, mutten myöskään kuumasta. Usein alkusyksystä huomaan, että nyt, NYT on ihan paras lämpötila. Ei kylmä eikä kuuma, ei edes viileä tai lämmin. Sellainen sopiva. Ihan täydellinen oikeastaan. Ja vähän myöhemmin, kun vaan osaa pukeutua oikein, se sellainen kirpsakkaan kuulas syyssää on myös aika miellyttävä.

♥ 

Vaikka syksy edustaakin usein kuolemaa (kesän loppu, kasvun loppu, vapauden loppu), on se myös uusien alkujen aikaa. Syksyllä salit ja harrastuspaikat täyttyvät innokkaista uusista elämäntapojen muuttajista. Aloittaminen on helpompaa kun se ikään kuin kuuluu asiaan. Velvollisuudet astuvat kesän haahuilun tilalle ja joskus se tekee ihan hyvää, ihminen kai tarvitsee rajoja kuitenkin?

♥ 

Vaikka rytmi ja rutiini palaavat, on syksyllä kuitenkin vapaahetkinä vapaus olla vaan. Ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa menetetyistä auringonsäteistä. Lasten myötä tämä puoli tosin on hieman menettänyt merkitystään, sillä kotiin jäädessä ei kuitenkaan voi katsoa elokuvia tai lukea kirjaa (ainakaan itse valitsemaansa) ja syyllisyys tulee, jos ei kesäpäivän tuhlaamisesta, niin lasten happivaraston köyhdyttämisestä. Mutta vauhti hiljentyy joka tapauksessa syksyllä ja se on vauhdikkaan kesän jälkeen yleensä ihan mukavaa. Lastenkin kanssa voi silloin tällöin pitää yöpaita-askartelu-pelailu -päiviä.

♥

Syksyllä on ihan huikaisevan kauniita hetkiä. Järjestelmäkamerani on nököttänyt kaapissa jo useamman kuukauden. En ole saanut edes lapsia kuvattua, kauniista maisemista puhumattakaan, mutta onneksi mukana kulkee aina melko hyvän kameran omaava kännykkä. Sen kätköistä sain muutaman syyskuvan tähänkin napattua.