Meillä on tällä viikolla ollut unikoulu, osa kaksi. Ensimmäinen käytiin onnistuneesti läpi joskus muutama kuukausi sitten, mutta kuopus tuli pian sen jälkeen kipeäksi ja oli niin surkeana, että ajauduin
Oma tunnelma tällä hetkellä on siis melko uupunut, mutta ajatuksissa siintää orastava toive tulevista paremmista öistä. Viime yönä nukuin kuitenkin taukoamatta ruhtinaalliset seitsemän tuntia! Ja heräsin aikaisin ihan itse, vaikka koko muu koti oli vielä unessa. En ilmeisesti osaa enää nukkua pidempää pätkää putkeen.
Samalla kun kuopus siirtyi yöksi vierestäni rinnalta omaan sänkyynsä, esikoinen puolestaan muutti takaisin omaan huoneeseensa. Parempien unien toiveen ja odotuksen keskellä tunnen hentoista haikeutta, melkeinpä jopa luopumisen tuskaa. Oli jotenkin niin turvallista emokanana pitää omat pikku tipuset ihan siinä vieressä.
Mies on ollut tämän viikon kotona ja pitipä vielä torstain vapaatakin. Meillä on siis ollut pitkästä pitkästä aikaa kokonainen yhteinen viikonloppu. Olen nauttinut. Näinä hetkinä todella tajuaa miten kovilla on välillä ollut. Ja yksinäinenkin. Väsymys yleensä iskee kun ei tarvitsekaan enää huolehtia kaikesta itse. Kai sitä kaivaa jonkin ylimääräisen turbovaihteen jostain kun on pakko.Vielä pitäisi kaksi pitkää reissua jaksaa ja sitten ei ole (ainakaan vielä) tiedossa seuraavaa. Jospa mies vaikka pitäisi vähän lomaakin jossain vaiheessa? Kesää odotellessa! Mutta ennen sitä...
Tipuja, pupuja,
rauhaa, iloa,
suklaata, mämmiä, lammasta, sushia, monia herkkuja...
rakkaita ihmisiä; ystäviä, perhettä,
ulkoilua, kotipuuhia...
väriä, valoa, aurinkoa!
Näistä olen tänä pääsiäisenä saanut nauttia, toivottavasti saat sinäkin!
