Aloitin tämän postauksen jo maaliskuussa tarkoituksenani osallistua Sininen keskitie -lastenkirjablogin
Blogien lastenkirjaviikkoon,
jota vietettiin 24.-30.3.2014, mutta nytpä ollaankin jo pitkällä toukokuun puolella. Blogien lastenkirjaviikon aikana useissa blogeissa julkaistiin
lastenkirja-aiheisia kirjoituksia. Mikäli lastenkirjat kiinnostavat, linkit mukana olleisiin
blogeihin löydät
Sinisestä keskitiestä. Tämä teksti jäi venyessään ja paukkuessaan kesken, mutta osallistun sillä nyt kuitenkin, vaikka (tapani mukaan) hieman myöhässä...
Muistan omasta lapsuudestani erityisesti ne kirjat joista äiti piti. Ne oli helppo tunnistaa, koska niitä lukiessaan äiti intoutui esiintymään ihan eri tavalla. Tuo eläytyminen luonnollisesti vaikutti niin, että äidin lempikirjoista tuli myös omia suosikkejani. Vaikka toki oli myös kirjoja, kuten Rasavilli Piltti merellä, joita en olisi millään jaksanut kuunnella, mutta annoin äidin lukea, kun toinen oli niin kovin innokas lausumaan runomuotoon kirjoitettua tarinaa. Nyt aikuisena kirja herättää minussa lämpimiä tunteita ja luen sitä mielelläni itsekin.
Siinä missä oma rakas lukuharrastukseni on tyrehtynyt pariin sivuun
illassa, lastenkirjojen lukeminen on meidän perheessä lisääntynyt
tasaiseen tahtiin.
Tunsin pienen syyllisyyden piston sydämessäni kun aloin pohtia luetuimpia lastenkirjojamme ja tajusin, että kuopukselle en ole lukenut juuri ollenkaan. Onhan hän tietysti aina mukana kun esikoiselle luetaan, mutta että ihan kahden kesken pysähtyisimme lukemaan, sitä ei ole tainnut montaa kertaa tapahtua tämän kahdeksan kuukauden aikana.
(toim. huom. nyt kuopus jo 10 kuukautta ja asiaa on kovasti koetettu korjata.) Esikoiselle kuitenkin luin kirjoja melkeinpä heti syntymästä lähtien.
Kuopuksen kirjakokemukset ovat jääneet pitkälti maisteluasteelle, joten keskityn tässä postauksessa lähinnä esikoisen suosikkikirjoihin...
Meillä luetaan paljon. Ei-niin-kovin-aktiivisena ihmisenä lukeminen on minusta äitinä ehkä parasta yhteistä tekemistä lasten kanssa ja sen vuoksi siitä varmasti on tullut meidän arjessamme niin rutiininomaista. Toki esikoinen on jo hyvin nuoresta osoittanut itsekin kiinnostusta lukemista kohtaan, tuskin olisin saanut lasta puuhasta väkisin innostumaan.
Kirjoja siis luetaan melkoisesti, mutta niinhän se tuntuu menevän, että vaikka kuinka ostelee kirjahyllyyn uusia lastenkirjoja ihan omaksikin ilokseen ja vaikka kuinka vieraillaan säännöllisesti kirjastossa lainakirjoja vaihtelemassa, ne ovat ne tietyt kirjat joita silti luetaan uudestaan ja uudestaan. Ja vaikka niihin suosikkeihin lopulta ihan jo kyllästyy, huomasin, että usein ne ovat kuitenkin alkujaan juuri niitä kirjoja, joista itsekin tykkää eli ehkä se oma innostuneisuus tosiaan heijastuu lukemiseen.
Esikoisen ensimmäinen lemppari oli Pertun pöksyissä paukkuu. Luimme kirjaa yhdessä selällään pötkötellen jo kun esikoinen oli parikuinen ja huomasin, että hän seurasi kirjaa herkeämättä. Myöhemmin mukaan alkoi tulla kirjaa luettaessa ilmeitä ja lopulta ihan nauruakin. Olen ostanut kirjan alun perin miehelleni joululahjaksi vuonna 2006 osuvan nimensä vuoksi (ja mieheni nimihän ei ole Perttu).
- Isot kuvat ja paljon myös lähi/kasvokuvia, joita jo pieni vauva tykkää katsella.
- Mahdollisuus hauskoihin äänitehosteisiin, jotka naurattavat sekä lasta että aikuista. Muutenkin hauska tarina, johon lukija voi helposti eläytyä.
- Omistettu "kaikille jotka ovat joskus nauraneet omille pieruilleen"
- Jatkuvasti ja yhä aina vaan luettavaksi kirjaksi sopivan mittainen ( = melko lyhyt)
Seuraava suuri suosikki oli 1-vuotislahjaksi saatu Elsa Beskowin Pikku Puten seikkailu mustikkametsässä. Oli hämmentävää miten jo 1-vuotias jaksoi kuunnella ja seurata hievahtamatta noinkin pitkän kirjan alusta loppuun ja usein se piti vielä lukea useampaan kertaan. Tyttö haki kirjan kirjahyllystä itse (vaikka välillä yritin sitä vaihtelun toivossa vähän piilotellakin) ja halusi aina ehdottomasti kuunnella sen iltasatuna. Opin kirjan lopulta lukemattomien lukukertojen seurauksena ulkoa. Testasin äsken ja vieläkin muistui hyvin mieleen miten pikku putte pellavapää polkua pitkin piipertää...
- Runomuotoon kirjoitettu, joten rytmi ja riimit kiehtovat lasta (ainakin tuota minun omaani).
- Aivan ihastuttavan kauniit kuvat.
- Hauska tarina.
- Pitkähkö, etenkin jos joutuu lukemaan useaan kertaan peräkkäin...
- Muutkin Beskowin kirjat ovat ihan mahtavia, mutta kaikista meillä luetuista tähän mennessä tämä on ollut ehdottomasti suosituin. Auringonmuna on hyvänä kakkosena. Itse taas lapsena tykkäsin kovasti Täti Ruskea, Täti Vihreä ja Täti Sinipunainen -kirjoista.
Toinen 1-vuotissynttärilahja, Mervi Lindmanin Memmuli karkaa sirkukseen, on myös luettu niin usein, että mies on välillä jopa kieltäytynyt lukemasta sitä ja kyseli minulta silloin joskus kun tyttö oli vielä yksivuotias, että "ootko ihan oikeesti lukenut tän aina kokonaan?" Ja kyllä olin, tämä lukeutui myös niihin kirjoihin, joita yksivuotias jaksoi hämmästyttävällä kiinnostuksella kuunnella alusta loppuun ja taas uudelleen.
- Mervi Lindmanin riemastuttava kuvitus.
- Hauskan realistinen kuvaus perhe-elämästä (sekä tarinassa että kuvituksessa), helppo samastua niin lapsen kuin vanhemmankin.
- Pitkähkö (ei sovi iltasaduksi jos lukijaa kovasti väsyttää nimim. eräänkin kerran mongertaen joten kuten loppuun selvinnyt).
2-vuotiaana esikoinen löysi kirjahyllystä Koiramäen lapset kaupungissa -kirjan, jonka olen itse saanut lahjaksi sylikummiltani omistuskirjoituksen mukaan 22.6.1986 eli viisivuotiaana. Ilahduin ensin tyttäreni uudesta valinnasta, sillä ovathan Mauri Kunnaksen kirjat sentään legendaarisia. Hyvin pian huomasin kuitenkin, että tämäkin kirja on aika pitkä: se sisältää paljon tekstiä sekä paljon yksityiskohtaisia kuvia, jotka kaikki pitää tietysti käydä tarkkaan läpi jokaisella lukukerralla. Ensimmäistä kertaa törmäsin myös sellaiseen ongelmaan, että jos kirjan sanasto on jo itsellekin osittain hieman vierasta, on hyvin vaikea selittää sitä kaksivuotiaalle, jonka oma käsitteistö on vielä vajaavainen, mutta joka kuitenkin sinnikkäästi kyselee tarkennuksia miksi miksi miksi ja miten. Tämä kirja joutui myös ajoittain kirjojen listalle, joita kieltäydyin lukemasta ihan vain siksi kun se oli luettu jo niin moneen kertaan ja kaikessa puuduttavuudessaan se vielä oli tosiaan niin pitkä.
Viime kesänä avattu Särkänniemen Koiramäki mainosti julisteessaan juuri tuolla tutulla kirjankannen kuvalla ja niinpä se osui Siwassa kaksivuotiaamme silmään. Isi lupasi viedä tytön ja niinpä me sitten heinäkuussa suuntasimme Koiramäkeen kaksivuotiaan sekä kaksiviikkoisen kanssa. Reissua muistellaan edelleen ja ensi kesän vastaavan suunnittelu alkoi heti kotiuduttuamme edelliseltä.
Särkänniemen Koiramäestä meinasimme jo melkein ostaa Koiramäen tarinat -kirjan, joka sisältää viisi Koiramäki -kirjaa, mutta tsekkasimme puhelimella nopeasti (voi tätä nykyaikaa), että sen saa netistä huomattavasti halvemmalla. Lopulta päädyin ostamaan kirjan tytölle synttärilahjaksi Suomalaisesta kirjakaupasta, jossa se myös oli selkeästi edullisempi kuin Särkänniemessä (vaikkakaan ei ihan netin hinnoissa kuitenkaan).
Marraskuusta lähtien kaikkia Koiramäen tarinoita on siis luettu uudestaan ja uudestaan. Kertomuksista ainoastaan Koiramäen lapset ja näkki luettiin vain kerran, koska se pelotti meidän nykyään kolmevuotiasta esikoistamme.
- Mahtava yksityiskohtainen kuvitus:
aina usein löytää jotain uutta.
- Todella opettavaisia tarinoita: oppii paljon entisajoista, äitikin.
Toinen tämän hetken ehdoton suosikki on Richard Scarryn Iloinen autokirja. Tämä oli miehen lempikirja lapsena ja sen vuoksi se on meillekin hankittu. Muistan kirjaan itsekin lapsena tutustuneeni ja hauskana sitä pitäneeni, vaikka meillä ei sitä kotona omana ollutkaan.
- Luru Luteen etsintä joka aukeamalla, selvästi yksi kirjan tärkeimmistä jutuista.
- Mielikuvitukselliset, monipuoliset ja yksityiskohtaiset kuvat, jotka välillä myös elävät omaa elämäänsä.
- Hullunkuriset kulkuneuvot.
- Hauska tarina Possulan perheen rantaretkestä.
Ja viimeisimpänä, mutta minulle itselleni henkilökohtaisesti kaikkein rakkaimpana, on tällä hetkellä luettavana oleva Onnelin ja Annelin kootut kertomukset. Luin itse lapsena Onnelin ja Annelin taloa moneen kertaan, se oli oman äitini lapsuuden peruja, mutta katosi myöhemmin äidin tavaroidenpoisheittelyvimmassa (mur). En silloin aikoinaan edes tiennyt, että tarinalle olisi ollut jatkoakin.
Nyt ostin innokkaana esikoiselle joululahjaksi Onnelin ja Annelin kootut kertomukset, joka sisältää kirjat Onnelin ja Annelin talo, Onnelin ja Annelin talvi, Onneli, Anneli ja orpolapset sekä Onneli, Anneli ja nukutuske
llo. Yritin heti joulun jälkeen aloittaa kirjan yhdessä esikoisen kanssa, mutta kuvien vähyyden vuoksi (niitä on vain muutamia mustavalkoisia siellä täällä, ei edes joka aukeamalla) tyttö ei vielä innostunut siitä. Muutamia kuukausia myöhemmin kävimme yhdessä tyttäreni ja äitini kanssa katsomassa Onneli ja Anneli -elokuvan ja kappas, joku aika sen jälkeen tyttö toikin kirjan itse minulle ja pyysi että luetaan tätä. Niinpä olemme sitä nyt lukeneet melkein joka ilta ja kohta on kirja jo lopussa!
Nyt siis luetaan yhdessä kirjoja jotka ihan okeasti kiinnostavat minuakin. Tätä kannatti odottaa! Olen jo riemukkaana mielessäni miettinyt mitä kaikkea seuraavaksi luemmekaan. Peppi Pitkätossu on ainakin ehdotuslistalla...
Mitkä ovat sinun ja/tai teidän perheen rakkaimpia lastenkirjoja?
