keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Sydämiä syksylle

Sain Katjalta haasteen miettiä syksyn parhaita puolia. Syksy symboloi usein (ainakin minun mielessäni) kesän jälkeen jopa kuolemaa, eikä ihan suotta. Mutta etenkin tällainen värikäs ja aurinkoinen syksy saa miettimään, onko tämä poloinen vuodenaika saanut vähän liikaa ja epäreilusti parjausta osakseen edustaessaan meille suomalaisille myös vapauden loppumista. (Mitä jos se pitkä loma olisikin aina syksyllä, inhoaisiko sitä silloin yhtä paljon?) Onhan pimeys, viilenevä ilma ja kaiken kasvavan pois variseminen kiistämättä surullista, synkeällä mielellä jopa sietämätöntä, mutta on syksyssä paljon hyvääkin




Tässä muutamia syksyssä minua sykähdyttäviä asioita siinä järjestyksessä kun ne mieleeni pompsahtivat.




 
Syksyllä on synttärit. Niin omani, miehen kuin esikoisenkin. Minä en harmikseni ole kova valmistelija, mutta viihdyn juhlissa (etenkin niissä muiden järjestämissä) yleensä loistavasti. Ihmisiä ja hyvää ruokaa, mitäpä sitä muuta voisi kaivata? Synttäreissä on juhlimisen lisäksi kivaa myös aamiainen vuoteessa, joko sen saaminen tai sen sinne toimittaminen.




 
Aloimme miehen kanssa seurustella syksyllä 1998. Siihen ensimmäiseen syksyyn liittyy paljon ulkoilumuistoja - pitkiä keskusteluja ja pussailua metsissä, kallioilla, kukkuloilla. Kaksi teiniä ei viihtynyt rakastumisen alkuhuumassa paljonkaan sisällä vanhempien silmäin alla. Yksi yö valvottiin läheisen leirintäalueen laiturilla, josta mies lähti aamulla suoraan jääkiekkopelimatkalle. Se oli ihana yö ja yksi rakkaimmista muistoistani, mutta kun kerran vuosien päästä mies kysyi lähtisinkö hänen kanssaan enää laiturille istumaan yöksi, pakko oli tunnustaa, että vakiintumisen myötä mukavuudenhalu voitti, enkä enää oikein olisi viitsinyt kun siellä oli niin kauhean kylmäkin...




 
Kypsien omenien huumaava tuoksu. Omassa lapsuuden pihassa ei kasvanut omenapuita, mutta naapuripihojen omenat levittivät houkuttelevaa tuoksuaan jopa siinä määrin, että pakko oli joskus käydä kavereiden kanssa omppuvarkaissa. Myöhemmin tuoksu tuli erityisen rakkaaksi juuri seurustelun aloituksen myötä: miehen kodin pihassa kasvoi kolme viisikymmenvuotiasta omenapuuta, jotka syksyisin suorastaan nuokkuivat omenia. Joka syksy niiden tuoksu toi mieleen sen ensimmäisen kun siinä talossa vierailin. Myöhemmin niitä omenia kerättiin sankokaupalla ja soseutettiin pakkaseen kattiloittain (toinen huumaava tuoksu). Pari vuotta sitten puut piti lahoamisen vuoksi kaataa, mutta joka syksy niitä edelleen kaipailen.





 
Olen herkkä (myös) lämpötilojen vaihtelulle. En pidä kylmästä, mutten myöskään kuumasta. Usein alkusyksystä huomaan, että nyt, NYT on ihan paras lämpötila. Ei kylmä eikä kuuma, ei edes viileä tai lämmin. Sellainen sopiva. Ihan täydellinen oikeastaan. Ja vähän myöhemmin, kun vaan osaa pukeutua oikein, se sellainen kirpsakkaan kuulas syyssää on myös aika miellyttävä.




 
Vaikka syksy edustaakin usein kuolemaa (kesän loppu, kasvun loppu, vapauden loppu), on se myös uusien alkujen aikaa. Syksyllä salit ja harrastuspaikat täyttyvät innokkaista uusista elämäntapojen muuttajista. Aloittaminen on helpompaa kun se ikään kuin kuuluu asiaan. Velvollisuudet astuvat kesän haahuilun tilalle ja joskus se tekee ihan hyvää, ihminen kai tarvitsee rajoja kuitenkin?




 
Vaikka rytmi ja rutiini palaavat, on syksyllä kuitenkin vapaahetkinä vapaus olla vaan. Ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa menetetyistä auringonsäteistä. Lasten myötä tämä puoli tosin on hieman menettänyt merkitystään, sillä kotiin jäädessä ei kuitenkaan voi katsoa elokuvia tai lukea kirjaa (ainakaan itse valitsemaansa) ja syyllisyys tulee, jos ei kesäpäivän tuhlaamisesta, niin lasten happivaraston köyhdyttämisestä. Mutta vauhti hiljentyy joka tapauksessa syksyllä ja se on vauhdikkaan kesän jälkeen yleensä ihan mukavaa. Lastenkin kanssa voi silloin tällöin pitää yöpaita-askartelu-pelailu -päiviä.




Syksyllä on ihan huikaisevan kauniita hetkiä. Järjestelmäkamerani on nököttänyt kaapissa jo useamman kuukauden. En ole saanut edes lapsia kuvattua, kauniista maisemista puhumattakaan, mutta onneksi mukana kulkee aina melko hyvän kameran omaava kännykkä. Sen kätköistä sain muutaman syyskuvan tähänkin napattua.

11 kommenttia:

  1. Kivaa kun ehdit tarttua tähän! Aika jännä, kun itselläni syksy on ihan se ykkösvuodenaika jota välillä jopa odotan, niin se on toisille jotain ihan muuta. Olen ajatellut, että opin odottamaan pienenä synttäreitä ja sen myötä syksyä, mutta koska meillä on samassa kuussa synttärit niin tämäkään ei ehkä ole oikea selitys... Hmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta!
      Synttärit olivat ehkä pieni lohtu, mutta rakastin ja rakastan kesää niin paljon, että syksy on aina tuntunut luopumiselta. Enkä tiedä kumpi on pahempi, pimeys vai kylmyys. Iso juttu on aina ollut myös se, että inhosin koulun alkua, aika koomista kun huomioi ammatinvalintani, mutta siletä se kipinä lähtikin: musta piti tulla se ihan mahtava ja erilainen ope. Ikävää havahtua siihen tosiasiaan, että taidan kuitenkin olla vaan ihan samanlainen kuin kaikki muutkin... :/ Mutta tosiaan onhan alkusyksy usein aika ihanaa ja kaunista aikaa, se on tämä loppusyksy joka alkaa ihan todella syödä ihmistä.

      Poista
    2. Mä koin taas itseni todella yksinäiseksi kesäisin, syksyllä alkoi kaikki harrastukset ja näki koulussa kavereita ja oli taas paljon puuhaa. :) Tämänkin siis olemme kokeneet ihan päinvastoin. :D

      Poista
    3. Heh, niinpä :) Me asuttiin uudella asuinalueella ja siellä oli joka talossa lapsia. Samat kaverit olivat siis kotona ja koulussa. Jotenkin koin sen koulun rajoittavan vapauttani. Sanoin ensimmäisen luokan syksyllä, että "koulu on pilannut mun elämän" :D Ja mua ei siis kiusattu tai mitään sellaista, se oli vaan niin tylsä paikka ja jo ton ikäisenä yhtäkkiä tajusin, että tätäkö tää nyt sit on tästä aikuiseksi ja sit sen jälkeen töitä, ahdistava ajatus.

      Poista
  2. Nuo syksyn -98 muistelot olisivat kyllä ansainneet monta sydäntä, niin hemppistä! <3

    Yllättävän hyviä kuvia saa muuten tuolla sun puhelimella. Harmi, että mulla on vaan tuollainen halvempi versio, puhelinkuvia ei voi kuvitellakaan laittavansa blogiin. Monesti kuitenkin ne parhaat tilannekuvat ovat juuri siella puhelimessa, kun ei kameraa kanna koko aikaa mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se -98 syksy oli kyllä suloista aikaa ♥ ♥ ♥ :)
      Kännykän kuvat ovat tosiaan yllättävän hyviä jos valoa vaan on riittävästi, hämärässä kuvista tulee suttuisia. Oon kyllä niin iloinen tuosta puhelimesta: kuopuksen ensimmäisestä vuodesta olisi jäänyt aika surkean vähän dokumentaatiota jos sitä ei olisi ollut... Ja lasten kanssa liikkuessa (ja toki muutenkin) ne parhaat tilanteet tosiaan tulee aina yllättäen :)

      Poista
  3. Voi Emppu, taas niin ihania kuvia. Ei taida olla suurta väliä millä vempeleellä kuvailet, aina ovat kuvat niin teräviä, tunnelmallisia ja kertovia. Tää täti tykkää niistä kovasti. Syksystä puheen ollen, ei kuulu myöskään minun lemppareihin, paitsi silloin kun on näin lämmintä kuin nyt eli n +15, ei tunnu ollenkaan pahalta. Ruska on upeata aikaa ja vaikka tuuli raastaa lehdetkin puista, niin tällainen lämpötila saa kaiken tuntumaan ihan erilaiselta kuin normaaleina syksyinä. Marraskuu on minusta aina ollut ns kuoleman kuukausi, mutta voihan se olla unen kuukausi, jolloin aletaan kerätä uutta voimaa tulevaa kasvua varten, Taidammepa tulla sinne viettämään 4-vuotis synttäreitä. Katsotaanpa. Halit perheelle ja suvulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäät kuvista!
      Joo, kyllä se marraskuu taitaa aina pahin olla.
      Hei, ihan mahtavaa jos pääsette mukaan synttäreille! Ovat teemaltaan prinsessasynttärit, tykkään siitä enemmän kuin viime vuoden Salama McQueen -juhlista :D

      Poista
    2. Sankari kelpuuttaa kuitenkin prinsessajuhlat? :D

      Poista
    3. Joo, sankarin toiveiden mukaan mennään :) En itseasiassa ole mitenkään erityisen innostunut noista Disney-prinsessoistakaan, mua risoo kaikki nuo joka tuutista tungettavat hahmot (Salama McQueenin ja prinsessojen lisäksi Angry Birdsit ja Hello Kittyt ym)... Mutta prinsessa-teeman ympärillä voi edes vähän varioida ja on se kuitenkin jotenkin söpöä. Jos itse saisin päättää teeman niin jotkut ihan tavalliset naamiaiset vois olla kivat, eikä kai sitä teemaa edes aina tarvittaisi... :)

      Poista
  4. Kuvat tärisyttäääää.... Nuo ompunpompunomenakuvat. Varsinkin juuri nyt kun tuo ompunsyöjä oli täällä reilun vrk:n kanssani valloittamassa viimeisetkin neliösentit sydänalasta <3
    Olipas muuten suloista lukea sinun ja vävyni ensihetkistä. Niin kun sitä on luullut kaiken tietävänsä. Niin tyhmä sitä on ollut ja edelleen on...
    Marrashan tarkoittaa kuolemaa, eli kuolemaahan syksy tuo tullessaan - ainakin luonnossa. Siitä tuli topakkaa oppituntia esikoislapsenlapselta mummalle, kun sanoi, että puut kuolee syksyllä (kertoi isi) ja mumma yritti vähän valottaa asiaa, niin jopas sen jälkeen "isä tietää kaiken" - sävy oli sen tasoista että oli ihan pakko olla ihan hiljaa ja vain kuunnella. Ja tulihan sieltä sitten se isän oikea opetus: olivat nimittäin luontopolulla nähneet oikeasti kuolleen puun!

    Kaikki kuvasi ovat todellakin hurmavia! Teksti soljuvaa ja siihen on niin helppo sanoa melkein joka välissä "amen!". Sukkuusa suvenpentu...sanoisi nyt mummosi.

    Ja Marja-täti-sisko: Aivan mahtavaa jos tuutte tänne asti <3

    VastaaPoista