keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Rakkain harrastus

Harrastukset? Se kiusallinen kysymys, johon en yleensä osaa muuta vastata kuin lukeminen ja elokuvat. Samalla nolona mietin voiko niitä harrastukseksi kutsua, ja jos, niin kuinka paljon pitää lukea ja katsella, että harrastusmääritelmä täyttyy. Olen melko hidas lukutahdiltani, mutta käytän lukemiseen ison osan vapaa-ajastani. Melkeinpä siitä lähtien kun olen lukemaan oppinut minulla on ollut kirja kesken ja luen joka päivä. On aikoja, kuten tämä vallitseva, jolloin luen vain pari sivua illassa, mutta rauhallisimmissa vaiheissa elämää  yöpöytäkirja vaihtuu tiuhaan ja yleensä luettavana on useampia kirjoja kerrallaan.




Tove Janssonin kirjoista en ole lukenut kuin Vaarallinen juhannus, jonka sain lapsuuden parhaalta ystävältäni 15-vuotislahjaksi. Muutaman kirjablogin seuraaminen on kuitenkin saanut kiinnostukseni Janssonin tuotantoa kohtaan heräämään. Joulun alla selailin kirjakaupassa Tuula Karjalaisen uutta kirjaa Tee työtä ja rakasta ja mieli teki ostaa se jo ihan kauniin kannenkin vuoksi. Lähdin kuitenkin silloin pois ilman, mutta Lumiomenan tekstin luettuani päätin tilata kirjan sittenkin. Äsken se saapui. Innolla odotan, että pääsen tutustumaan siihen vähän perusteellisemmin. 




Kannettavankorjausoperaatioinspiraatiota odotellessani padilla mennään edelleen, mutta jottei blogi ihan täysin näivettyisi, kaivoin vanhan blogin arkistoista tekstin elokuvasta ja kirjasta, joita voin molempia suositella...



8.12.2011 Piiat

Kävimme 30-vuotispäivänäni katsomassa Piiat -elokuvan äitini ja siskoni kanssa. Äiti itki koko elokuvan ajan, minä puolet elokuvasta ja siskoni ei tirauttanut kyyneltäkään, mutta kaikki tykkäsimme kovasti. Salista pois lähtiessämme kuulimme kun keski-ikäinen mies kommentoi seuralaisilleen: "koko elokuvan ajan oli hymy kasvoilla". Se nauratti siinä silmiä pyyhkiessämme ja nenää turistaessamme, mutta piti kuitenkin paikkansa myös meidän mielestämme. Siitä huolimatta, että elokuva itketti, se oli todella myös hyvänmielen elokuva niin kuin salista poistunut mies sitä kuvaili. Ei siis liian surullinen ollakseen raskas, muttei kuitenkaan niin kevyt, että se olisi ollut tyhjänpäiväinen.



Seuraavana päivänä äiti toi tyttärentytärtään katsomaan tullessaan minulle "esisynttärilahjana" (varsinaisen antoi vasta juhlissa) Piiat -pokkarin. Aloin heti innolla lukea ja sain sen loppuun parissa viikossa, mikä on nykylukurytmilläni melko nopeasti. Pidin kovasti myös kirjasta. Elokuva oli itseasiassa mielestäni jopa poikkeuksellisen uskollinen kirjalle. Siihen oli muutamia asioita muutettu elokuvien tapaan dramaattisemmaksi, muttei kuitenkaan liian alleviivaavasti. Noiden pienien muutosten vuoksi elokuva oli ehkä aavistuksen viihdyttävämpi. Kirja taas oli luonnollisesti hieman yksityiskohtaisempi, mutta osittain juuri siitä johtuen myös hitusen aidompi.


Tarinassa päähenkilö Skeeter ryhtyy kokoamaan kirjaa mustien kotiapulaisten elämästä edistääkseen omaa kirjallista uraansa. Elokuvassa Skeeter esiteltiin mielestäni alusta asti "erilaisena nuorena", joka lähtee puolustamaan mustien asemaa. Kirjassa puolestaan tuodaan hienosti esille se, että vaikka Skeeter on alunperinkin "niitä valkoisia jotka juttelevat mustille", hän kuitenkin tajuaa vasta kirjoitusprosessin ja haastattelujen edetessä millaista todella on olla musta kotiapulainen valkoisen palveluksessa. Kirjassa ehdittiin paremmin kuvata myös kuinka Skeeter havahtuu hiljalleen siihen, miten hänen äitinsä ja ystävänsä kohtelevat ja puhuvat mustista. Huolimatta siitä, että havainnot ovat vastenmielisiä, hänen on vaikeaa edes tunnetasolla "hylätä" omiaan. Lisäksi valkoisten työnantajien ja mustien kotiapulaisten välisen suhteen ristiriitaisuus tuli kirjassa voimakkaammin esille: suhde ei usein ollutkaan niin yksiselitteisesti huono.

Vastaavanlaisia, menneitä epäoikeudenmukaisuuksia kuvaavia elokuvia katsoessani, ensireaktioni on usein ollut se, että minä en varmasti olisi tehnyt noin; miten ihmiset voivatkaan käyttäytyä noin hirveällä tavalla toisiaan kohtaan. Mutta sitten hetken mietittyäni olen joutunut tunnustamaan itselleni, että en todella voi tietää miten olisin toiminut. Jos minut olisi kasvatettu (eikä ainoastaan omassa kodissani vaan koko yhteiskunnan taholta) uskomaan tietyllä tavalla, niin on hyvin todennäköistä, että olisin toiminut kasvatukseni pohjalta juuri niin kuin muutkin, ja kokenut vielä tekeväni oikein... Mutta onko ihminen sitten vain suora vanhempiensa ja kasvatuksensa jatke? Onhan joka ajassa toisaalta ollut myös toisinajattelijoita, kuten Skeeter. Mistä he ovat saaneet massasta poikkeavat ajatuksensa ja ennen kaikkea rohkeutta tuoda ne esille?


Elokuva * * * *
Kirja * * * *

4 kommenttia:

  1. Täytyypä jostain saada käsiin tuo Janssonin Tee työtä ja rakasta. Täällä meillä päin on 8. maaliskuuta muumi-teemainen Mukula-festi, jonne olen saanut kutsun lukemaan muutaman muumi-sadun sekä suomeksi että ruotsiksi. Siitä johtuen googlasin Tove Janssonin ja huomasin, etten todellakaan tiennyt hänestä paljon mitään, muutaman kirjan kyllä lukenut, enkä edes tällä hetkellä muista niiden nimiä, mutta kovasti ne minua kuitenkin miellyttivät; niissä syvää, positiivista elämän viisutta. Yleensä minulle jää kirjoista jäljelle vain tunne, varsinkin kun kirjan lukemisesta on kulunut pitkä aika. Ne sadut, jotka luen on lainattava ja samalla voin lainata muitakin hänen kirjojaan. Kiva kun tuli muistutus. Tänä vuonnahan hänen syntymästään tulee kuluneeksi sata vuotta, joten hän on kovasti taas esillä ja hyvä on kun niin on. Erittäin tuottelias ja mielenkiintoinen persoona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mielenkiintoiselta vaikuttaa persoona ja kirjoista kun olen nyt lukenut useammastakin blogista, pitää ehdottomasti tutustua häneen sekä tuotantoonsa paremmin. Hassua miten tuollainen kansallishenkilö saattaa tuntua niin tutulta, mutta sitten lopulta pysyäkin ihan vieraana... Kuulostaapa mukavalta tuo festi ja kivan tehtävän olet saanut siellä! Tykkään ihan hirveästi lukea lapsille, se lasten eläytyminen on niin palkitsevaa.

      Poista
  2. Hassua miten erilaisessa tilanteessa voi tulla niin samat ajatukset. Minäkin nimittäin mietin aina voinko nimetä kuntosalin, lenkkeilyn tai pyöräilyn harrastuksiksini. :) Jotenkin lapsuudesta/nuoruudesta on jäänyt vain sellainen olo, että harrastus on jokin aikaan ja paikkaan määrätty aktiviteetti, eikä esimerkiksi vaan joku juttu mitä "tykkää tehdä".
    Kovin mielellänni laskisin myös lukemisen harrastuksiini, mutta kun sitä harrastan nykyään ainoastaan lomalla, niin koen etten voi sanoa sitä harrastuksekseni.
    Ehkä meidän molempien pitäisi vähän laajentaa harrastus-käsitettämme? :)

    PS. Kiva kun kävit kommentoimassa mun ekaa blogikirjoitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa kuulla että samanlaisia ajatuksia harrastuksista! Siihen jotenkin liittyy niin vahvasti juuri tuo aika ja paikka, että kaikki muu tuntuu vaan puuhastelulta. Ehkäpä se on osittain sellaista suomalaista huonoa itsetuntoakin: "no enhän mää nyt varsinaisesti voi sanoa harrastavani, ne OIKEAT harrastajat on ihan jotain puoliammattilaisia..." Mullakin on kyllä myös jäsenyys Elixialla, mutta siellä käyminen nyt on ainakin niin epäsäännöllistä, ettei sitä vaan voi sanoa harrastamiseksi :D Mutta nyt laajennetaan käsitettä ja aletaan (tai jatketaan) harrastamista! Tsemppiä uuteen blogiharrastukseen! ;)

      Poista