sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Parisuhdeperjantai

Perjantaina mumma halusi tyttärentyttärensä yökylään. Meillä ei ollut mitään sovittuja suunnitemia, joten mikäs siinä kun harvinaista kahdenkeskistä aikaa oikein näin tarjotaan. Yllätyimme kuitenkin miten kovasti jo yhden illan aikana ehti ikävöidä. Haikea olo johtui varmasti osittain siitä, ettemme olleet suunnitelleet mitään erityistä ohjelmaa, vaan vietimme ihan perusillan kotona. Jotenkin kodista on tullut niin pikku prinsessamme valtakuntaa, että kahdestaan tulee melkein orpo olo. Jonkin aikaa istuskelimme vain sohvalla ja juttelimme tyttäremme edesottamuksista. Tulimme lopulta siihen tulokseen, että ilmeisesti vanhemmuuden myötä "can't do with, can't do without": aina on toivomassa enemmän omaa aikaa, mutta sitten kun sitä omaa aikaa saa, ei osaakaan enää olla.

Mutta oli meillä kaiken haikailun keskellä sentään kivaakin kahdestaan! Kiitoksia taas mummalle tästäkin kerrasta! Teimme jälkkäriksi Pirkka-lehden reseptillä kerran aiemmin kokeilemaani uunijäätelöä. Ohje oli niin yksinkertainen, että jopa minä innostuin yrittämään. Tein ekalla kerralla täysin ohjeen mukaan, mutta nyt muokkailtiin vähän oman maun mukaan, lähinnä lisättiin kaikkien aineiden määriä...

Unelmien uunijäätelöt kahvikupeissa

4 annosta, alle 15min

Tarvitaan:

Pirkka Daniela kaakaotäytekeksejä (ohjeessa 4 kpl)

Vaniljakermajäätelöä (ohjeessa 0,5 l)

Kananmunan valkuaista (ohjeessa 2)

Sokeria (0,5 dl)

Passionhedelmiä (ohjeessa 4) 


1. Pane uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Jaa neljän uuninkestävän kahvikupin pohjalle keksi ja murenna keksejä hieman esimerkiksi ruokalusikan avulla. Halkaise passiohedelmät ja kaavi hedelmäliha erilliseen kulhoon.
2. Vatkaa huoneenlämpöiset valkuaiset vaahdoksi. Lisää sokeri ja jatka vatkaamista kunnes vaahto on kovaa eikä valu, vaikka kulhon kääntää ylösalaisin.
3. Ota jäätelö pois pakastimesta vasta tässä vaiheessa. Leikkaa jäätelö neljään osaan ja pane jäätelökuutiot kuppeihin keksimurujen päälle. Valuta jäätelön päälle hieman passiohedelmän lihaa, mutta säästä suurin osa kastikkeeksi.
 4. Levitä valkuaisvaahto tasaisesti kuppien päälle. Kahvikupin reunoihin ei saa jäädä rakoja, jotta valkuaisvaahto toimii eristeenä eikä jäätelö pääse sulamaan. Nosta kupit uunipellille. Paista uunin keskitasolla noin 2 minuuttia, kunnes pinta saa hieman väriä. Tarkkaile väriä, jotta marenki ei pala. Huomioi, ettei uunijäätelö saa olla uunissa liian kauan, jotta jäätelö ei sula. Tarjoa heti jälkiruokana passiokastikkeen kanssa.




Miksi kolme kuppia jos kerran olimme kahdestaan? No, mieheni halusi syödä kaksi annosta. Naureskelin sitä etukäteen, mutta odotapas vain kun olin omani syönyt... Pakko oli ruinata lisää miehen jälkimmäisestä annoksesta...

2 kommenttia:

  1. Tähän täytyy kertoa Neiti Kaksi Veen iltarukoushetkestä mumman luona. "Siunaa äitiä, joka on yksin kotona...", johon mumma, että ei äiti ole yksin kotona, äiti on isin kanssa. Silmät lennähti selälleen ja: "Mitä?! Onko isi kotona?" Sitten alkoi jalat viuhtoa ylös ja alas peiton alla ja Neiti Kaksi Vee hoki: "Tuhma isi, kiltti isi, tuhma isi, kiltti isi..." Miten vaikeaa olikaan suhtautua tilanteeseen, kun paljon ulkomailla reissaava isi olikin kotona ja minä itse mumman luona.

    Moottoripyörprinsessan lainassa pitäminen on aina mumman etuoikeus ja SUURI riemu, joten kiitos siis on myöskin aina täälläpäin suurin <3

    VastaaPoista
  2. Oiii :) Isiin on kyllä vähän ristiriitainen suhtautuminen: toisaalta isi on sankari ja paljon hauskempi kuin äiti, mutta toisaalta välillä se vähän kai tympii kun häviää niin pitkiksi ajoiksi ja sit taas yhtäkkiä tuleekin takaisin...

    VastaaPoista