 |
| Tampereella kesällä 2011 |
Ryhdistäytymistäni odotellessa pieni kokeilupäivitys iPadillä. Tällä ei ole niin kiva kirjoitella pidempään, etenkään tätä blogia kun jotenkin tämä ohjelma ei toimi tässä kunnolla, eikä tähän saa (ainakaan minä) ladattua kameran kuvia, mutta kokeillaan nyt kuitenkin.
 |
| Toscanan auringon alla keväällä 2012 |
Ihana joululoma takana, valoa ja kevät edessä! En tiedä onko tämä pimeys vaikuttanut väsymyksen kanssa yhdessä, mutta olen ollut hieman alakuloinen koko syksyn. Se on hämmentänyt etenkin kun kaikki asiat ovat periaatteessa hyvin: saan olla rakkaiden lapsieni kanssa kotona eikä mihinkään pitäisi olla kiire. Jostain syystä sellainen ahdistava stressin tunne on kuitenkin usein vallannut ihan ilman selkeää syytä. Nyt toivon, että apeat ajat väistyvät valon lisääntyessä. Päätin myös ihan konkreettisesti yrittää vaikuttaa omaan jaksamiseeni ottamalla omaa aikaa aina välillä (se on tosiaan päässyt ihan kokonaan unohtumaan) ja lisäämällä liikuntaa edes hiukkasen. Elixian jäsenyys on taas pahasti päässyt unohtumaan pitkäksi aikaa...
Siskoni ja tyttäreni lähirannan maisemissa kesällä 2012
Iloa ja valoa meille kaikille! Uusien kuvien puuttuessa kaivoin muutamia aurinkoisia kuvia vanhan blogin kätköistä.
10-vuotishääpäivämatkalla kesällä 2012
Hei sweetie, jaan tuon kaamosahdistuksen. Tai ei se välttämättä edes johdu kaamoksesta, sen näkee keväämmällä. Ehkä syynä on, että saa kaikki päivät viettää rakkaiden lastensa kanssa illasta aamuun, väsyy, eikä osaa nauttia yhteisestä ajasta täyspainoisesti. Osaan nykyään kiukutella, nalkuttaa jopa "tarpeettomasti" korottaa ääntäni... ;D
VastaaPoistaHeeeiii! Kiva kuulla susta! Ikävää, että sullakin on ollut kaamos(?)ahdistusta, mutta toisaalta jotenkin helpottavaa kuulla etten ole yksin... Tuo väsyminen on ihan totta ja ahdistusta lisää se ihan järkyttävä syyllisyydentunne joka siitä syntyy... Mua välillä nykyään oikein puistattaa oma käytös kun tajuaa olevansa kiukkuinen (ja vaikka yleensä ihan aiheesta) näyttävänsä sen liian selvästi... Ollaan esikoisen kanssa välillä kuin kaksi kolmevuotiasta kinastelemassa... Mutta toivottavasti kevät tosiaan helpottaa hieman synkistelevää mieltä!
PoistaIhania kuvia löysitkin! Ja ihan sellaisia, joita ainakaan minä en ole nähnyt (en ainakaan muista nähneeni). Tuli niin kesää taas ikävä ja samalla syvä ilo siitä, että se on niin lähellä, eikä kuitenkaan käsillä. Jokaisen sekunnin kun tässä mumma-iässä haluaa elää ja kokea syvästi, syvästi.
VastaaPoistaÄlä Tytär-pieni sure liikaa väsymystäsi. Ihmehän se olisi, jos et isojen muutosten ja pitkän nukkumattomuusvaiheen jälkeen kokisi jonkinasteista uupumusta. Sitäpaitsi imetät yhä, eli hormoonit tekevät myös työtään, eikä aina sitä parasta :(
Kevät koittaa, valo voittaa - myös sielun niityille saaden ne viheriöimään.
p.s. Onpas esikoinen kuopuksen näköinen tuossa aurinkolasi-kuvassa :)