Kello 23.35 lastenhuoneesta kuuluu:
"Äiti. Äiitiii. Äiiiitiiiiiiii!!! ÄIIIITIIIIIIIIIII!!!!!!!!"
Nopeutan askeleitani volyymin noustessa.
"Shhh! Ei saa huutaa, naapurit nukkuu! Mitä nyt kulta?"
Tyttäreni nousee sängyssään istumaan.
"Mitä apinat syö?"
Tuijotan häntä hetken ja koetan koota ajatuksiani.
"Ööö... Varmaan jotain lehtiä..."
"Aha."
Mietin hetken ja sitten vasta mieleeni juolahtaa se perinteisempi vastaus:
"Ei kun banaaneja! Apinat syö banaaneja!"
"Aha."
Voi tuota Liljuskia, kaikenlaista hälle tuleekin mieleen ja varsinkin tuollaisina erityisinä aikoina. Äitikulta saa kyllä tuta, että elämässä ollaan tiiviisti koko ajan kiinni. Toivon, että silloin tällöin saat sentään levätäkin. Elämä noiden kahden pikkuisen kanssa on oman fysiikan kannalta melkoisen vaativaa, mutta ah, niin hauskaa ja rikasta. <3
VastaaPoistaHauskaa kyllä on, joka päivä saa nauraa :) Ja se rikastuttaa tosiaan kun näkee taas elämän vähän kuin uusin silmin lapsen kautta. Välillä kyllä väsyttää, mutta onneksi tämä nuorimmainen on ainakin tähän mennessä (alkuyön kukkumisistaan huolimatta) osoittautunut hieman helpommaksi tapaukseksi kun ei ole koliikki-itkuja ja muutenkin nukkuu sellaisia 3-4 tunnin pätkiä sitten kun vain nukahtaa.
VastaaPoistaKyllä Lillero on niin mainio neiti ilmaisuissaan(kin), että nyt kun hän on jo isompi, tulee monta kertaa tilanne, ettei tiedä mihin päänsä piilottaisi, kun naurattaa niin Neidin oivallukset, eikä tietenkään halua pahoittaa toisen mieltä hänen vakavista pohdinnoistaan ja kommenteistaan.
VastaaPoistaEilen leipoivat kummitädin kanssa pullaa mumman keittiön pöydän äärellä. Lilleroosa teki omia pyöreitä palleroitaan, kummin väsätessä korvapuusteja. Kun pullat olivat valmiita, pyydettiin saada maistaa myös tyttärentyttären leivonnaisia, mutta vakavana, pää vähän kalleellaan, tämä selitti: "Ne ovat kaikki Eemeleitä! (sis edelleen tämä niin rakas serkkupoika).Ja niitä Eemeleitä voin syödä vain minä!"