Itse tunnustan eläväni usein menneissä ja tulevissa suurissa tapahtumissa. Ja jos en odota, niin sitten pelkään tulevaa. Tämä hetki on jotain ohimenevää josta ei oikein aina saa otetta.
Piipahdin syksyllä työelämässä ja jäin nyt taas vuoden alusta kotiin kaksivuotiaan tyttäreni kanssa odottelemaan perheemme uutta tulokasta. Paluu kotiarkeen ei olekaan ollut ihan niin helppoa kuin kuvittelin: töissä käydessä sitä oli koko ajan väsynyt ja hoiti vain pakolliset vastaan tulevat kotihommat, mutta se oli ihan hyväksyttävää, koska minähän kävin töissä ja lapsi sai virikkeitä koko päivän päiväkodissa.
Mutta se tunne mikä nyt valtaa! Jatkuva syyllisyys siitä, etten ole tehnyt riittävästi kotitöitä tai tarpeeksi terveellistä ruokaa tai ulkoillut, puuhaillut jotain kehittävää tai leikkinyt lapsen kanssa ja ja ja... Minusta tuntuu, että lamaannun kaikkien pitäisi -asioiden edessä ennen kuin edes ehdin varsinaisesti tehdä mitään. Ja tehokkaana (tai edes puoliteholla) oleminen on hyvin haastavaa kun kukaan tai mikään ei ole kellottamassa tekemisiäni. Kaikki ne ylimääräiset nythän-mulla-on-aikaa -vintin, vaatekaappien- ja vaatehuoneen siivoamiset ovat jääneet unelmaksi kun hädin tuskin selviän päivittäisistä askareista.
Tämä kaikki saa minut tietysti taas tapani mukaan kääntymään menneeseen: olikohan se töissä käyminen kuitenkin väsymyksestä huolimatta helpompaa? Oli rutiinia enkä selvästi vain sovi tähän kotiäidin rooliin...
Mutta. Nytpä päätinkin (ainakin yrittää) muuttaa ajatteluani. Jostain syystä lehdet ja sosiaalinen media ovat viime aikoina työntäneet tietoisuuteeni erilaisia kommentteja positiivisen ajattelun vaikutuksista ja niin paljon kuin elämäntapaohjeoppaita- ja muuta materiaalia karsastankin, päätin tarttua haasteeseen. Nyt loppuu se ainainen ongelmissa piehtarointi ja paremman ajan odottelu.
Taloyhtiön talkoissa talon mummot kerääntyivät silloin yksivuotiaan tyttäreni ympärille ja muistelivat kaihoisasti niitä aikoja kun itse olivat nuoria äitejä ja kotona lasten kanssa. Useimmilla jo lapsenlapsetkin olivat kasvaneet aikuiseksi.
Minä elän siis aikaa jota viimeistään mummona (todennäköisesti jo parin vuoden päästä) tulen todella kaipaamaan! Mitäpä jos koittaisin tarttua siihen oikein kaksin käsin ja nauttia, jos en nyt ihan joka hetkestä, niin joka päivästä ainakin. Vaikeita asioita tulee varmasti aina elämässä olemaan, mutta niiden vatvominen jättää paljon alleen siitä kaikesta hyvästä, jota elämässämme myös on.
Koitan tämän blogin avulla keskittyä siihen elämäni mahtavaan ja mukavaan puoleen. Olen saanut paljon. Jo pelkästään syntymällä Suomeen. Pitäisi muistaa olla kiitollinen tästä kaikesta. Tämän blogin on myös tarkoitus olla minulle arjessa sitä jotain omaa. Aloitan vähän kokeiluluontoisesti ja jatkan jos tuntuu hyvältä.
Armas aika? Se on nyt. Juuri nyt. Tässä hetkessä.
P.S. Älä kauhistu jos tänne välillä lipsahtaa muutama pessimistinen murahdus, ei kai sitä ihan hetkessä pysty koko persoonaansa muuttamaan..?
Hyvä A-E! Tästä se lähtee - bloggaus ja positiivinen asenne! Innolla seurailen mitä tuleman pitää, molemmilla saroilla :) Kauniita kuvia btw!
VastaaPoistaHeh, baby steps :) Mutta kiitoksia kovasti, ehkäpä ne tästä lähtevät - molemmat :)
VastaaPoistaNiinhän se taitaa helposti olla, että se paras aika on muka aina jossain muualla, joko menneessä tai tulevassa - hetkessä eläminen on yllättävän hankalaa. Myös positiivinen ajattelu on itselleni vähän vierasta, olen enemmän tällainen pessimistis-realistinen tyyppi. Omasta asenteestani en ole jaksanut kantaa syyllisyyttä, mutta tekemättömistä hommista kyllä sitäkin enemmän. Ehkä tosiaan pitäisi yrittää enemmän keskittyä siihen kaikkeen hyvään omassakin elämässä ja muistaa, etteivät teot ole mikään ihmisyyden mittari.
VastaaPoistaOnnea uuteen blogiin, jään odottamaan jatkoa! :)
Minäkin olen aina pitänyt itseäni enemmän realistina kuin pessimistinä, mutta jostain syystä se oma asenne monesti vaikuttaa muihin verrattuna pessimistiseltä... Joko olen ympäröity yltiöoptimistisilla ihmisillä joiden seurassa vain tuntuu siltä tai sitten elämän realiteetit vain ovat välillä vähän nurjia...
VastaaPoistaOli miten oli, en ole itsekään aiemmin omasta asenteestani niin välittänyt, välillä se on tuntunut ennemminkin vain jopa järjen ääneltä. Mutta nyt kun tästä positiivisesta asenteesta on niin paljon kirjoiteltu olen alkanut pohtia voiko sillä omalla asenteellaan tehdä itselleen hallaa ja voiko niistä pessimistisistä ajatuksista jopa tulla itsensä toteuttavia ennustuksia... Enpä tiedä, mutta ainahan sitä voi ainakin yrittää vähän valoisammin katsella tätä maailmaa :)
Mun piti jo aiemmin kommentoida tätä, mutta olen niin huono välillä pukemaan ajatuksia sanoiksi. Ihminen on todellakin onnellisimmillaan hetkessä. Pitäisi yrittää nauttia ihan joka minuutista ja tunnista ja päivästä, helppoa se ei kyllä ole. Useasti itsekin valitan ihan hirveästi ja aivan turhasta, stressaan tulevaa ja haikailen menneitä. Usein sitä esimerkiksi odottaa jotain reissua kuukausia ja sitten se viikko on hetkessä ohi ja taas pitäisi keksiä jotain mitä odottaa vaikka siinä välissä olisi sata asiaa mistä nauttia. Tämä odotusaika on ensimmäistä kertaa elämässä pakottanut oikeasti rauhoittumaan ja saanut näkemään asioita uudessa valossa ja olen oppinut nauttimaan esimerkiksi tuoreista kukista pöydällä tai hyvästä lenkistä koiran kanssa. Mikään ei tunnu enää niin itsestäänselvyydeltä kuin ennen. Äh, en osaa kyllä muotoilla tätä oloa sanoiksi. Mutta tsemppiä hetkestä nauttimiseen!
VastaaPoistaHyvin muotoilit sanoiksi! Noinhan se juuri on! Mutta vaikka sen tiedostaa niin miksi se on välillä käytännössä niin kamalan hankalaa? Sitä en ymmärrä. Mutta koetan kovasti päästä samaan olotilaan, ehkäpä se joskus vaatii vähän sellaista ihan tietoista harjoittelemista...?
PoistaNiin vaatii, itselleni teki hyvää nämä äitiyspilatekset ja joogat, saa vaan mantrata ja ottaa rauhassa ainaisen juoksemisen sijaan. Kun muistaisi että elämä on tässä ja nyt. :)
PoistaHyvä sua A-E! Hieno blogi ja tärkeitä oivalluksia! <3
VastaaPoistaHyvä kirjoitus teettää ajatustyötä. Mä jäin miettimään, mitä se sitten on käytännön tasolla, kun nauttii nykyhetkestä. Ymmärrän hyvin, mitä se ei ole (menneiden kaipailua ja tulevien haikailua jne.), mutta entä se kolikon toinen puoli. Onko se hetkessä eläminen sitä, että joka hetkessä on valmis pistämään silmät kiinni, hengittämään syvään ja kiittämään siitä hetkestä? Onko se "vain" asenne vallitsevia olosuhteita kohtaan? Vai tarkoittaako se jotain tekemistä - sitä, että joka hetki pyrkii tekemään niitä asioita, joiden uskoo olevan sitä ns. hyvää elämää? Vai mitä...? :)
t. Laura J.
Niinpä! Se käytäntö on aina ollut mullakin ongelma kun hienoja elämänviisauksia kuulee: kuulostaa hienolta teoriassa, mutta mitä se on käytännössä ja MITEN sen toteutan? On niin helppoa sanoa, että ajattele positiivisesti, se tekee hyvää, mutta miten saat negatiiviset ajatukset pois päästä jos niitä sinne putkahtelee?
PoistaItse olen tässä omassa alkeellisessa pikku yrityksessäni pyrkinyt hetkessä elämiseen ja positiiviseen ajatteluun konkreettisesti niin, että yritän miettiä joka päivä asioita, joista olen elämässäni iloinen ja onnellinen. Niin pitkälle en ole vielä päässyt, että kirjoittaisin niitä ihan ylös, sekin voisi olla hyvä idea jos aikaa ja energiaa olisi. Toinen tapa, jota olen yrittänyt omaksua on vähempi valittaminen ja vatvominen, se tosin ei ole aina onnistunut niin hyvin, mutta yritän kuitenkin, ehkäpä se hiljalleen siitä vähenee kun tietoisesti yrittää..?
Eeva Kolu kirjoittaa blogissaan Kaikki mitä rakastin kirjasta The Happiness Project ( http://www.lily.fi/juttu/tosi-kiva-kirja-onnellisuudesta-ei-sis-meditaatiota-tai-vihermehua ) ja se vaikuttaa ainakin kuvauksen perusteella hyvältä, sopivan käytännönläheiseltäkin. Ajattelin itse jossain vaiheessa lukaista sen.
Hetken asiaa pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että mulle se hetkessä eläminen taitaa tarkoittaa sen tekemistä, mitä oikeasti siinä hetkessä haluaisin/pitäisi tehdä ja sitten olla kiitollinen siitä. Eilen laitoin tytöt päiväunille ja mietin, että mitäs se "hyvä elämä" tässä hetkessä nyt sitten olisi. Kaivoin kahvakuulan vaatehuoneesta... :D
VastaaPoistaEikä! :D Kuuluiko tää nyt sit niihin mitä haluaisit vai mitä pitäisi tehdä? Usein kyllä tuottaa suunnatonta mielihyvää sekin kun saa jotain tehtyä mitä pitäisi, vaikkei se itse tekeminen olisikaan niin kovin mukavaa... Mutta mahtavaa, että sait kaivettua sen kuulan, oli syy mikä tahansa! :)
Poista